Peace of Mind

Järvi oli tyyni ja aurinko hehkui taivaalla korventaen niskaani kaasupolttimen lailla. Mikä on tämä kumma sääilmiö, näenkö unta vai onko todella näin kaunis ilma. En ole tottunut tällaiseen. Laskin veneen vesille ja lähdin huristelemaan kohti kala-apajia. Upea sää oli saanut myös muut kalastajat liikkeelle, verkkoja oli laskettu useampaankin paikkaan. Toiset ovat helpomman saaliin perässä, itse havittelen punalihaista vaapulla. Ehkä tästä johtuen olenkin joutunut tyytymään makkaraan, kun taas muut syövät posket pullollaan noita "helppoja saaliita".

Parhaalle kalapaikalle päästyäni edestäni lipui soutuvene, josta heilautettiin kättä. Kas, ystävällisiä ihmisiä näkee ainakin järvenselällä. Tervehdin kädelläni takaisin ja he jatkoivat matkaansa. Luonnon helmassa ihmiset käyttäytyvät tuttavallisemmin, kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä.

Aikani vetelin uistinta ja kuin huomaamatta mieleni oli rauhoittunut täydellisesti. Hetkeen ei ajatus liikkunut lainkaan, se oli tyyni kuin tuo järven pinta. Kuuntelin vain luonnon ääniä ja ihailin maisemia samalla aurinkoa ottaen. Veden pinta liplatti vienosti veneen keulaan, rantakivillä seisoskeli lokkeja poikasineen, kuikat uiskentelivat järvellä kalaparvia etsien. Tavikin taisi päästää pienen rääkäisyn. Vaivuin johonkin seesteiseen toden ja unen välimaastoon, tunsin olevani hetken maanpäällisessä paratiisissa.

Ehdin juuri havahtua tuosta tilasta, kun kala iski uistimeeni. Huomasin heti vavan liikkeestä, että kyseessä olisi ahven. Tietysti sitä vielä tuossa vaiheessa toivoo olevansa väärässä, mutta raitapaitahan sieltä syvyyksistä kuitenkin nousi. Päästin tuon pienen vedenelävän takaisin pinnan alle ja käänsin purteni kohti kotisatamaa.

Näitä hetkiä toivoisin lisää - kaikille tasapuolisesti.