Faith in ManUNkind

Kuuntelin upouutta Metallicaa youtuben kautta, kun olivat yllättäen laittaneet ihan virallisestikin kaikki uuden levyn kappaleet sinne musiikkivideoineen. Biisit olivatkin melkoista tykitystä alusta loppuun, mutta osuvasti nimetty kappale ManUNkind pysäytti kuitenkin minut ajattelemaan tätä maailman tilaa ja meitä ihmisiä.

Jos joku katsoisi maata ja meitä ihmisiä vähän kauempaa ja hieman laajemmassa perspektiivissä kuin mitä jokainen meistä jokapäiväisessä elämässään näkee ja kokee, niin miltähän tämä meno oikein näyttäisi. Voit itsekin kuvitella nousevasi ylös siitä tietokonetuolista, nousta läpi talosi katon, kaupunkisi yläpuolelle ja lopulta sinne avaruuden reunamille saakka. Voit nähdä, miten toisilla on rikkautta, toisilla jopa rakkautta ja joillain ei mitään. Valtiot ja ihmiset sotivat keskenään, tuhoavat luontoa ja tappavat eläimiä sukupuuttoon.

Tuota kaikkea katsoessa ei voi ymmärtää, mitä ihmettä ihmiset oikein ajattelevat. Mikä saa heidät, meidät, vihaamaan toisiamme ja tätä ainutlaatuista maailmaa noin paljon? Käsittämätöntä. Onko meidät kaikki ohjelmoitu ahneiksi, itsekkäiksi ja itsepäisiksi, omaan napaan tuijottajiksi vai olisiko se liian yksinkertainen ja helppo vastaus. Kai meillä jokaisella on kuitenkin se valinnan vapaus, ja kai myös siksi onkin helpompaa valita se itsekkäämpi lähestymistapa elämään. Ja vaikka näinä aikoina saattaa ollakin välillä vaikea uskoa ihmiskuntaan ja on helpompi nähdä vain se ihmisen julmuus, niin onneksi sentään välillä nousee esille myös niitä valonpilkahduksia tai ainakin edes osittaisia sellaisia.

Tämä postaus onkin hyvä päättää loistavan tv-sarjan, True Detectiven, ensimmäisen kauden loppukohtaukseen, jossa päähenkilöt, Marty ja Rust, katselevat yötaivasta ja puhuvat tarinoista, joita Rust nuorena keksi katsellessaan tähtiä. Nyt Rust oli kuitenkin tullut siihen tulokseen, että oli vain yksi tarina, se vanhin. Tarina valosta ja pimeydestä. Marty katsahtaa taivaalle ja sanoo, että pimeydellä näyttää olevan paljon enemmän jalansijaa. Rust kuitenkin huomauttaa, että katsot asiaa väärästä näkökulmasta: "Kerran oli vain pimeyttä. Jos minulta kysyt, valo on nyt voitolla."

(Tässä kohtaa kai pieni varoituksen sana videosta, se sisältää melko sairasta menoa, joten kaikista herkkänahkaisimpien ei ehkä kannata tuota katsoa. En tiedä oliko ohjaajalla tässä videossa muuta agendaa kuin promota tulevaa elokuvaansa, mutta itselleni jäi sellainen mielikuva, että videolla tuotiin esiin juurikin se "manUNkind" - kaaos ja hulluus, johon lyriikoissa viitataan)

Deja vu

Katselin eräs ilta elokuvan nimeltä Deja Vu. Olen kyllä tuon nähyt aiemminkin useampaankin kertaan, mutta tulipahan taas katsottua, kun ihan suht hyvä elokuva kuitenkin on kyseessä. Itse elokuvan juonesta kai voisi sanoa sen verran, että siinä FBI:llä on käytössään kapistus, jolla voi katsoa muistaakseni neljä päivää menneisyyteen ja näin yrittää selvittää rikoksia. Eli kaiken kaikkiaan siis hyvin realistinen elokuva.

No, joka tapuaksessa tuo elokuva sai minut ajattelemaan, että mitä jos voisit joka ilta valita, eläisitkö kuluneen päivän uudestaan vai siirrytkö seuraavaan. Voisit ensin mietiskellä, mitä päivän aikana tulikaan tehtyä ja mitä jätit tekemättä, voisitko tehdä jotain toisin, kenties paremmin. Tarttuisitko tähän tilaisuuteen ja eläisit jotkut päivät kahteen kertaan? Rohkenisitko kenties tekemään jotain täysin uutta, jos tietäisit, että päivän lopulla voisit kuitenkin palata uudestaan aamuun, jos tuo kokeilu ei olisikaan ollut onnistunut.

Entä mitä sitten tekisit, jos saisit elää päivän uudestaan vaikka kerran viikossa tai kuukaudessa. Miten tuo vaikuttaisi sinuun, yrittäisitkö ehkä joka päivä hieman enemmän, ettei tuota uusintayritystä tulisi tuhlattua heti ensimmäisinä päivinä?

Entäs, jos niitä uusintayrityksiä ei olisi ollenkaan.