Mexican dream

Te amo, te amo, jäi soimaan korviini, kun selailin televisiota. Espanjalaistyylinen kitara ja Rihanna jättivät lähtemättömän vaikutuksen. Jotenkin tuollainen musiikki saa mieleni rauhoittumaan. Illalla kuitenkin iski järkyttävä väsymys ja suorastaan huono olokin, joten päätin käydä sohvalle makaamaan ja laittaa taustalle lisää espanjalaistyylistä kitaramusiikkia. Hetkessä vaivuin lähes unenomaiseen tilaan.

Hiekka rasahtelee cowboy-bootsieni alla ja tuuli nostattaa valtavia hiekkapyörteitä edessäni. Maisemat ovat kuin siitä eräästä Antonio Banderasin elokuvasta, Once upon a time in Mexicosta. Olen siirtynyt siis Pohjolan vesisateista hiukän lämpimämpiin keleihin. Aurinko porottaa siihen tottumattomalle liiankin kuumasti, onneksi kuitenkin vietän aikaa sombreroni alla. Minä ja kitarani, erottamaton parivaljakko, aivan uusilla kulmilla. Jatkan matkaani läkähdyttävissä olosuhteissa eteenpäin, kunnes huomaan saluunaovet talossa. Ne päästävät viheliäisen narahduksen, kun astelen sisään muina miehinä. Hämyisen kapakan toisessa päädyssä on baaritiski, jossa tumma ja tulinen baariemäntä pyyhkii oluttuoppeja rätillä. Tiskillä notkuu muutama paikallinen viskisiepon alalajin edustaja, tequilasieppo. Ikkunapöydässä, heti oviaukon vieressä, majailee pari gangsterin näköistä heppua revolverit vöillään. Itse kävelen suoraan baaritiskille, tilaan oluen ja siirryn nurkkapöytään.

Olin jo vaipunut omiin ajatuksiini, kun havahduin korkokenkien lähestyvään kopinaan. Olut tuodaan isossa tuopissa, kylmänä. Tuoppi hikoilee vesipisaroita lasinaluselle, kun saan siitä otteen ja kohotan kohti huuliani. Samassa baariemäntä pyörähtää nopeasti kannoillaan tulipunaisen hameenhelman hipaistessa samalla kättäni. Hameenhelman aiheuttama tuulahdus pudottaa viimeisenkin hikipisaran otsaltani suoraan oluen sekaan. Helteellä on tärkeää huolehtia myös suolatasapainosta.

Nautiskelin oluestani ja virittelin samalla kitaraani, kun säpsähdin kovaan huutoon. Paikallinen virkavalta oli saapunut ilmeisesti pidättämään niitä gangstereita, jotka istuivat baarin etuosassa. He eivät kuitenkaan aikoneet lähteä suosiolla. Toinen kriminaali oli napannut baariemännän kuristusotteeseen ja toinen osoitteli kuudestilaukeavallaan, milloin poliisia, milloin emäntää. Enempää ajattelematta tartuin omaan kuusikieliseeni ja räväytin ilmoille sointuja, jotka tulivat suoraan sydämestä: Abm, E, Abm, E, Abm, E, C#m, F# ja niin edelleen. Kaikki jähmettyvät paikoilleen, gangsterin ote heltiää hieman ja baariemäntä saa riuhtaistua itsensä vapaaksi. Hölmistyneet rikolliset eivät ymmärrä, mitä juuri tapahtui. Lainvartijat kuitenkin huomaavat tilaisuutensa koittaneen ja saavat tilanteesta yliotteen.

En aikonut jäädä tapahtumapaikalle ihmettelemään vaan päätin jatkaa matkaani. Tyrkkäsin saluunaovet auki ja astuin ulkopuolelle pakahduttavaan auringonpaisteeseen. Ovien narahtaessa baariemäntä huusi perääni: "Te amo, te amo!" Pysähdyin, nappasin kahdella sormella sombrerostani kiinni ja nyökkäsin takaisin.

En tiennyt, mitä hän tarkoitti.

Kujalla

Miten ihminen voikaan olla näin kujalla? Muisti on nimittäin alkanut pätkimään pahemman kerran. Tai oikeastaan päivät menevät täysin sekaisin keskenään, enkä enää muista, mitä on tullut tehtyä lähipäivinä. Kai se johtuu siitä, ettei ole ollut taas mitään pakollisia menoja ja kaikki päivät alkavat muistuttamaan toisiaan. Eikä viikonpäivällä ole ollut siten mitään merkitystä edes, voin herään samoihin aikoihin joka päivä ja nukkumaanmenoajallakaan ei ole ollut juuri väliä.

Tänään esimerkiksi kävi niin, että eräs ihminen kyseli, mitä tuli tehtyä viikonloppuna, kävinkö paikassa x jne. No siihen sitten sanoin, että joo kyllä tuossa sunnuntaina tuli käytyä ja blaablaablaa. Sitten meni hetki, kun tajusin, että hetkonen tänäänhän on maanantai, en minä eilen siellä ollut, se taisikin olla perjantai. No tuosta meni sellaiset puoli tuntia eteenpäin, kun tajusin, että ei hyvää päivää, tänään on kylläkin tiistai eikä maanantai. Ei sitten ollut oikeastaan mitään hajua, mikä päivä se oikeasti olikaan, kun tuolla paikassa x kävinkään. Eikä siinä vielä mitään, mutta en edes muistanut, että mitä todellisuudessa eilen sitten tuli tehtyä, jos kerran oli maanantai. Vähän ajan päästä sitten tuli mieleen, että niin tosiaan, eräs kaveri olikin kylässä. Todella mieleenpainuvia päiviä siis mitä ilmeisemmin ollut tässä lähiaikoina.. Ehkä pitäisi kehittää jotain hyvin erilaisia aktiviteetteja eri päiville, niin saisi mahdollisesti jotain otetta eri viikonpäivistä.

Toinen muistiin liittyvä asia, minkä olen huomannut tätä blogia kirjoittaessa, on se, että en enää tunnu osaavan pilkkusääntöjä tai edes yhdys_sanoja. Ennen olin mielestäni jopa hyväkin juuri noissa asioissa, mutta nyt pitää miettiä ihan kunnolla, miten joku lauserakenne meneekään. Varsinkin, jos alkaa miettimään jotain tiettyä lausetta, jonka on kirjoittanut, alkaa se näyttää pian ihan heprealta, eikä siihen saa enää mitään otetta. Sitten jos palaa myöhemmin uudestaan lukemaan tuon lauseen, niin tajuaa heti miten se kuuluu kirjoittaa. Ja varsinkin toisten kirjoittamassa tekstissä nuo virheet hyppäävät silmilleni helpostikin, omaan tekstiin sitä kai jotenkin sokeutuu. Kai sitä vaan alkaa unohtamaan tuollaisia asioita, joita joskus yläasteella piti opetella ulkoa ja joita ei nykyään enää ole tarvinnut ottaa niin vakavasti. Eikä sillä pitäisi loppujen lopuksi olla edes niin väliä, onko kaikki pilkut ym. oikeissa kohdissa, jos ajatuksesta saa selvän. Mutta itsekriittisenä tuo ottaa päähän, kaikenhan on oltava just eikä melkein tai sitten ei ollenkaan.

Tulipa tästä taas sekava teksti. Tekisi mieli laittaa musiikiksi jotain yhtä naurettavaa, joka myös tuohon ensimmäiseen aiheeseen liittyisi, eli Rebecca Blackin Friday, mutta sitä en kuitenkaan tee. Yritetään pelastaa edes se, mikä tässä vaiheessa enää pelastettavissa on, eli laitetaan edes jotain hyvää musiikkia kuunneltavaksi. Musiikillinen teema on pysynyt viime päivinä sattumalta edelleen tuossa 2000-luvun taitteessa, koska satuin kuulemaan radiosta Kosheenin Catch-kappaleen. Kotiin tultuani laitoin tuon youtubeen pyörimään ja tuon jälkeen monta muutakin kyseisen aikakauden kappaletta, mm. Lasgon Something nosti heti ihokarvat pystyyn. Kylmimmät väreet aiheutti kuitenkin kappale, joka voi olla monelle ehkä pieni yllätys. Tai onko se nyt sitten yllätys, että tämä seuraava biisi on mielestäni aivan loistava:

Valoisa menneisyys

Jostain bändistä tai biisistä tulee itselleni mieleen nuoruusvuodet. Yksi tällainen lauluääni on Ville Valolla. Satuin kuulemaan MGT:n ja Ville Valon uuden hienon version ABBA:n biisitä Knowing me, Knowing you ja ajatukset lähtivät taas harhailemaan vuosia taaksepäin.

2000-luvun alkupuolella HIM:iä tuli kuunneltua melko paljonkin. Viime vuosina kuuntelu on jostain syystä jäänyt vähemmälle, joten siksi varmaan ajatukset menevätkin aina noihin varhaisempiin muistoihin. Nyt tosin olen luukuttanut HIM:iä jo päivien ajan lähes non-stoppina. Miten olen saattanut unohtaakaan, kuinka hyvältä tuo bändi kuulostaa. No, joka tapauksessa HIM:in kuuntelusta tulee nykyään jostain syystä aina mieleen CKY ja Jackass, nuo vuosituhannen vaihteen ikonit. Muistan vielä elävästi sen, kun katselimme isoveljeni kanssa ensin noita CKY-videoita, joita olimme onnistuneet jostain saamaan cd:lle, ja tuon jälkeen Jackass-sarjaa MTV:ltä. Moni varmasti pitää noita sarjoja täytenä roskana, mutta kyllä ne tuolloin teini-ikäisenä olivat sitä parasta kohellusviihdettä, jota silloin kaipasi.

Nykyään huomaan muistelevani lämmöllä ja kaihoten noita nuoruusaikoja. Aikoja, jolloin elämässä ei ollut vielä huolen häivää. Ei tarvinnut murehtia huomisesta, ei tehdä suuria suunnitelmia elämänsä varalle. Sai olla ja elää, päivän kerrallaan, hyvällä omatunnolla. Näin kohta kolmekymppisenä, jos ei ole isoja tavoitteita tai suunnitelmia ja haluaisi elää vain tässä päivässä, koska ei ole kykenevä muuhunkaan, ihmiset katsovat kieroon. He eivät ymmärrä sitä, että toisille pelkkä selviytyminen aamusta iltaan voi olla hyvin kuluttavaa. Yritä siinä sitten miettiä kaiken lisäksi, mitä ihmettä sitä elämältään loppujen lopuksi haluaa. Ahdistumatta, stressaantumatta - mahdoton tehtävä. Olikohan se nuoruus siis sitä ihmisen parasta aikaa?