Eräs tuttuni on joutunut kamppailemaan jo pitkään vakuutusyhtiöitä, sairaanhoitoa ja asiaan liittyviä yrityksiä vastaan. Kaikilla näillä tuntuu olevan vain yksi tavoite, nujertaa ihminen. Jokainen tuntuu miettivän ensimmäisenä, kuinka pestä kädet tästä asiasta. Kuinka siirtää vastuu toisille, ettei vain itse joutuisi maksumieheksi. Viilataan pilkkua, vitkutellaan ja tehdään päätöksiä, jotka eivät perustu totuuteen. Toivotaan, että toinen luovuttaa. Eikö apua tarvitsevalle pitänyt tarjota sitä kättä eikä keppiä?
Luin myös Iltasanomista uutisen, jossa Puolustusvoimien koirankouluttaja oli menettänyt työkykynsä työtapaturman vuoksi. Lääkäri oli todennut, ettei hänestä ole enää työelämään, mutta Valtiokonttorin mukaan näin ei kuitenkaan ole, joten tapaturmaeläkettä hän ei saa. Ovatko lääkäritkin siis eri mieltä vamman laadusta, riippuen vain siitä, kenen pussilta he saavat tulonsa? Jos ihmiselle on sattunut tapaturma, josta on jäänyt pysyvä haitta, eikä hän pysty tekemään työtä, luulisi tuon asian olevan lääketieteellinen fakta eikä siihen voi vaikuttaa se missä lääkäri työskentelee. Mutta mitäpä minä mistään tiedän, olen vain ihminen.
Olisiko seuraavan valituskirjeen sisään laitettava peili ja teksti, johon kirjoittaisi, että pystytkö katsomaan siihen näiden päätösten jälkeen. Mitä se on sinulta pois, jos helpottaisit joskus toisen ihmisen elämää? Mitä jos kyse olisi omasta lapsestasi, vaimostasi tai itsestäsi, pläräisitkö vakuutusehtoja läpi kuin piru Raamattua, etsisitkö porsaanreikiä viimeiseen asti? Ota tuo peili mukaan kotiisi ja muista katsoa siihen vielä illalla ennen nukkumaanmenoa. Näetkö kultakellon kädessäsi, sliipatun tukan ja prameat silmälasit? Oletko saanut nuo puhumalla totta vai tekemällä vääryyttä? Nukutko vielä makeasti kaiken tämän jälkeen?
Mitä tapahtui tälle maalle, mitä tapahtui ihmisille? Olemmeko täällä palvomassa rahaa ja suuryrityksiä vai olisiko aika palata siihen lähimmäisenrakkauteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti