Mitenhän muut tulevat toimeen sen asian kanssa, että tämä elomme täällä on niin ohuen seitin varassa. Itselleni tulee vähän väliä mieleen tuo asia ja tuntuu ihan musertavalta ajatella, että puolisoni kuolisi yllättäen. Tai noin niinkuin ylipäätäänkin. Ehkä muut eivät edes asiaa sen enempää mieti vaan osaavat elää murehtimatta.
Vaikea on edes kuvitella, että pääsisin asiasta jotenkin yli ja pystyisin elämään normaalia elämää tuollaisen tapahtuman jälkeen. Tai jos asia menisikin toisinpäin, että itse olisin se joka täältä ensimmäisenä lähtee ja jättäisin vaimoni suremaan. Tämä skenaario on kuitenkin varmaan loppujen lopuksi se todennäköisempi, koska kuitenkin häntä jokusen vuoden vanhempi olen. Tätä kirjoittaessakin tuntuu, että pala nousee kurkkuun ja syke nousee. Paniikkikohtausta odotellessa.
Ei ole nimittäin yksi tai kaksi kertaa, kun olen ollut itsekseni liikkeellä ja tämä asia on jostain tullut mieleeni. Välittömästi alkaa nieleskely ja on saatava tietoisesti ajatukset muualle. Ei ehkä kuulosta ihan normaalin ihmisen touhulta tämäkään.
Mutta miten voi olla ajattelematta jotain, minkä tietää olevan hyvin mahdollista ja monille niin käykin päivittäin. Yritänkö noilla ajatuksillani jotenkin henkisesti varautua ja valmistautua tuollaiseen mahdollisuuteen, niin sen tapahtuessa olisin mahdollisesti valmiimpi asian kohtaamaan. Tiedän kuitenkin sisimmässäni, että vaikka kuinka asiaa käyn läpi, niin ei sillä ole mitään merkitystä todellisuuden kanssa. Yleensäkin huomaan pyöritteleväni mitä erilaisempi skenaarioita päässäni ihan ihmisten kohtaamiseenkin liittyen: "Jos tapahtuu näin ja näin, niin miten kyseinen henkilö siihen reagoi ja miten taas itse siihen reagoin, jne, jne..." Tuollaisia ajatuskiemuroita kun välillä pyörittää päässään tunnista toiseen niin voin kertoa, että vähemmästäkin saa itsensä ahdistumaan.
Kaipa näihin ajatuksiin liittyy myös se, että pyrin aina pitämään ohjat hyppysissäni elämäni suhteen. Minulla pitäisi olla aina käytettävissä kaikki mahdollinen tieto, mikä liittyy millään tavalla elämääni, tämänhetkiseen tai tulevaan, jotta voin pitää koko ajan yllä ajantasaista tilannekuvaa ympäröivästä maailmasta. Sitten tällaiset asiat joihin en pysty itse vaikuttamaan jäävät kalvamaan mieltäni ja pyrin ratkomaan ne jollain tavalla pääni sisällä.
Minun olisi kai pystyttävä hyväksymään se, että on asioita joihin en pysty millään tavalla vaikuttamaan, mutta ne samat asiat voivat vaikuttaa järisyttävällä tavalla omaan elämääni. Kuulemma elämän hienous on juuri siinä, että ei tiedä tulevaa. Ei hyvässä, ei pahassa. Tietäisi vain miten elää tässä hetkessä.
