Levon tarpeessa

Taivas on pimeä, vain kuunsirppi ja muutama valonpisara yrittävät saada äänensä kuuluviin. Tätä betoniviidakkoa ne eivät jaksa valaista, täällä keinovalot ovat syrjäyttäneet luonnon. Jonkinlainen haikeus on vallannut taas mieleni. Katselen tuota taivasta ja huomaan, että tämä jatkuva stressi ja kiire alkaa riittämään. Tällaistako sen ihmiselämän kuuluu olla? Juostaan kieli pitkällä maaliin, mutta tajutaan vasta sitten, että ensimmäisenä viivan ylittäneet ovatkin todellisuudessa niitä häviäjiä. Olisivatko ihmiset lähteneet kaupunkeihin, jos olisivat tienneet, mitä tulevan pitää. No, ehkä muut vain kestävät paremmin tätä maailmanmenoa kuin minä.

Satuin jostain kumman syystä katsomaan Avaran luonnon, jossa esiteltiin huuhkajien elämää. Tuota katsellessa tuli jotenkin surullinen olo siitä, että huuhkajatkin ovat nykyään muuttaneet kaupunkeihin asumaan. Niidenkin rauhallinen elämänmeno alkaa olla mennyttä. Saahan kaupungeista toki eväänsä varmasti helpommin, niin ihminen kuin eläinkin, mutta mikä onkaan tuon kolikon toinen puoli. Onko sen vuoksi järkevää menettää mielenterveytensä. Olisikohan mahdollista vaihtaa paikkaa noiden huuhkajien kanssa, jos ne niin tänne ahdistuksen keskelle haluavat. Saisinko rauhan tuolla, missä kuu luo vielä siltansa järven selälle, luonnonvalo valaisee hiekkatiet ja navigaattorin virkaa hoitaa Pohjantähti.

Aikamatka tulevaisuuteen

Olen aina tykännyt mietiskellä erilaisia asioita, vaikka ne saattavat välillä ollakin sellaisia, mitä ei välttämättä edes voisi oikeasti tapahtua. Eräs ilta nukkumaan käydessäni ajatukseni lähtivät taas lentoon. Kauaa ei tosin ehtinyt ajatuksen virta minua kuljettaa, ennen kuin nukahdin, joten päätin jatkaa tuota mietettä näin jälkikäteen. Mitä tulikaan siis mieleeni tuona yönä ennen vaipumistani vaihtoehtoiseen todellisuuteen.

Aloin miettiä sitä, että mitäpä jos ihmiselle annettaisiin mahdollisuus nähdä omaan tulevaisuuteensa vaikka 10 tai 20 vuoden päähän. Uskaltaisiko tuota mahdollisuutta käyttää ja katsoa, miltä oma elämä näyttää tuolloin. Nythän on periaatteessa 50/50 mahdollisuus sille, että käykö hyvin vai huonosti elämässä, mutta sitten kun tuon tulevaisuuden näkisi, tietäisi varmasti miten tulisi käymään. Mitä jos elämä olisikin samanlaisessa pisteessä kuin nyt tai jopa huonommin, taikka toisaalta jos kaikki olisi sittenkin kääntynyt parempaan päin. Tuo tieto voisi saada mielen keventymään tai vaihtoehtoisesti se toisi ehkä sen viimeisen niitin. Olisiko autuaan tietämättömänä kuitenkin helpompaa? Ehkä se riippuu ihmisestä ja elämäntilanteesta.

Mielenkiintoa toisi tietysti lisää se, jos omaan tulevaisuuteen voisi vaikuttaa tuon näyn jälkeenkin, eikä se olisi ns. lukkoon lyöty totuus. Tuo olisikin vain näkymä siitä, mihin nämä nykyiset valinnat johtavat, mutta tekemällä muutoksia elämässään, voisi tuo kohtalo olla vielä muutettavissa. Ehkä se ei siis olisikaan mikään viimeinen niitti, vaikka olisi nähnyt itsensä elämässä jossain sillan alla, vaan tuon avulla saisi sen tarvittavan potkun kannikkaan, jotta saisi itsensä hereille tästä sumuisesta unenomaisesta tilasta. Tästä tilasta, jossa teillä ei ole nimiä eikä risteyksissä viittoja.

Jos palataan taas tähän todellisuuteen, niin vaikka tuo mielenkiintoista olisikin, ei sitä tule oikeasti tapahtumaan. Ja ehkä parempi niin, vaikka se hyvä herätys voisi ollakin monelle, kuten itselleni. Sitä kai pitäisi luottaa enemmän itseensä ja muistaa, että omat valinnat ratkaisevat suurelta osin sen, miten elämässä käy. Jokainen hetki on aina uusi mahdollisuus, kunhan vain osaisi tarttua siihen, eikä odottaa vain passiivisena jotain ihmettä, jota ei tule tapahtumaan. Suurin ongelma onkin kai siinä, että miten saisi itsensä aktivoitua, sillä onni ei tule ovelle kolkuttamaan, se on löydettävä itse.