End of the Road

Mieli oli maassa ja elämän paino tuntui taas hartioilla, oli lähdettävä ulos tuulettumaan. Nappasin kameran matkaan ja lähdin luontoon. Jospa aurinkoinen keli ja pieni tuulenvire saisivat ajatukseni kirkastumaan.

En ehtinyt kuin muutaman metrin metsäpolun puolelle, kun käpy lensi viereeni - orava yritti kivittää minua ja rääkyi vielä perään. Luontokin tuntui olevan minua vastaan tänään. En kuitenkaan antanut oravan kiusata itseäni enempää vaan siirryin suosiolla sivummalle. Eläimiä vilisi silmieni editse kuin kaupungissa ihmisiä. Sisiliskoja, muurahaisia ja lintuja, kaikilla tuntui olevan kiire ja selvä päämäärä tekemisissään. Muurahaiset kantoivat pieniä risuja, linnut veivät ruokaa poikasilleen ja sisiliskot etsivät ravintoa. Tunsin olevani ainoa, jonka elämä oli pysähtynyt.

Jatkoin matkaani samalla ihaillen tuota eläinten tarmokkuutta, heillä ei ollut aikaa turhanpäiväisiin murehtimisiin, oli vain rakennettava kotia ja ruokittava perheensä. Olisipa ihmiselämä noin yksinkertaista. Matkani päätteeksi löysin edestäni kirjaimellisesti lopun - kuollut lintu makasi maassa. Rauhallisena, kuin olisi ollut helpottunut kohtalostaan. Ei ollut tuolla luontokappaleella enää kiire, maalliset murheet olivat hänen osaltaan ohitse. Omakin elämäni voisi katketa äkisti kuin tuon linnun lento, ajattelin.

Jäin vielä pohtimaan tuon tapahtuman merkitystä. Miksi huomasin tuon linnun ja vielä juuri kun olin taipaleeni kulkenut? Sitten se valkeni. Tämän elämänpolkuni päätteeksi tulisin kohtaamaan tuon linnun kohtalon. Ei olisi surijoita hautakummulla, vain tuntematon hautausurakoitsija laskemassa minua haudan lepoon. Olisi aika löytää uusi polku tallattavaksi, ennen kuin on liian myöhäistä.

 

Uneton Seattlessa (tai missä lienenkään)

On se kumma juttu, että aikuinen mies ei osaa nukkua. Niin yksinkertainen asia ja niin vaikeaa. Luulisi, että se on kuin polkupyörällä ajo, sitä ei vaan yksinkertaisesti voi unohtaa. Tässä on reilu viikko mennyt jo, ettei ole saanut kunnolla nukuttua ja varsinkin juuri se nukahtaminen tuntuu olevan mahdotonta. Aivotoimintaa ei tahdo saada hiljenemään mitenkään vaikka kuinka väsyttäisi. Mikähän tuohon auttaisi?

Viime yönäkään ei tullut uni silmään, ei sitten ollenkaan, aamuyöllä ehkä vähän aikaa taisin torkahtaa, siinä kaikki. Entä jos olenkin niin väsynyt, etten jaksa edes nukkua.. No huh huh, nyt alkaa juttujen taso olla pohjalla, taikka siis jos pohjalla on oltu koko ajan niin ei kai ne voi huonommaksi enää mennä.

Tulipa kaikesta huolimatta löydettyä sattumalta loistava Youtube-kanava, Chill Masters. Huikeita remix-versioita tunnetuista ja vähemmän tunnetuista kappaleista. Ainakin siis näin väsyneenä vaikuttaa hyvältä, tuskin enää hyvin nukutun yön jälkeen ;)

Tässä maistiainen, millaista kamaa sieltä löytää. Tää biisi oli täysin tuntematon itselle entuudestaan, mutta iski heti tunnelmaltaan:

Kappaleita siis on ihan The Police:lta 50 Centiin ja Red Hot Chili Peppersiltä Bob Marleyyn eli vähän kaikenlaista löytyy remixattuna edellä kuultuun tyyliin. Check it out!

#elamaasuuremmatongelmat

Onkohan muilla sitä "ongelmaa", että aina kun kuulee uuden hyvän biisin, niin sitä tulee soitettua sen jälkeen jatkuvasti. On nimittäin eilisestä lähtien tullut luukutettua tätä:

On vaan sen verran tarttuva biisi, että ei voi kun onnitella tekijää. Montahan kertaa tuota on tullu soitettua viimeisen parin päivän aikana.. en ehkä halua tietää. 

Usein siinä vaan käy sitten niin, että muutaman päivän jälkeen sitä kappaletta ei jaksa kuunnella enää ollenkaan. Myöhemmin kun taas yrittää muistella, että mikäs se yks hyvä kappale olikaan, niin ei saa enää päähänsä esittäjän tai biisin nimeä. Etsipä sitä sitten tuhansien muiden kappaleiden joukosta. Melkoisen aikaavievää, sanoisko. Ja jos ei vaan kerta kaikkiaan löydä sitä, niin ottaahan se aivoon.
 
#thatswhatshesaid #hashtag #sarcasm #stopit #idiot #okthisisnotfunnyanymore #whenwasit #never #wtfisgoingon #nobodycareswhatisay #justkidding #orami #ishouldgotobednow

Road to Nowhere

Auton ratissa tuli mieleeni, että mitä jos jatkaisinkin vain ajamista, ohi määränpääni, kohti tuntematonta. Kukaan ei olisi estämässä, sen kun vain lähtisin. Tuo ajatus jäi muhimaan päähäni ja muistutteli olemassaolostaan pitkin päivää. Mihin sitten olisin matkalla, en kai tiedä sitä itsekään. Ehkä halusin vain ajaa. Ajaa ilman päämäärää, ihailla maisemia, seurata ihmisiä askareissaan, yöpyä tienvarsilla, etsiä itseäni - elää kulkurin unelmaa.

Tuollaisen retken haluaisin toteuttaa unelmien luvatussa maassa, Yhdysvalloissa. Alle jenkkirauta ja Route 66, päälle stetson, flanellipaita ja bootsit. Ehkä vielä jotkut housutkin jalkaan ja menoksi. Kiertäisin kaikki country- ja blues-kuppilat, en siis kaukaa vaan ihan ovelta ovelle. Ehkä pääsisin jonkun vanhan blueskitaristin oppipojaksi. Aloittaisin kengänkiillottajana ja lopulta syöksisin hänet valtaistuimeltaan, valkoiselta keinutuolilta vanhan kaksikerroksisen talon terassilta. Hetkinen - nyt taisi ajatus karata väärille poluille.. Mutta kyllähän siinä varmaan niin kävisi, että sitä myös tuolle tielle jäisi, mikäpä sitä tänne pohjolan perukoille enää takaisin ajaisi.

Mistä lie tuokin unelma kumpuaa? Liikaa televisiota ja elokuvia vai sittenkin jotain muuta. Elämänmeno vaan vaikuttaa rapakon takana paljon mielekkäämmältä, rennommalta. Ehkä olen syntynyt väärään paikkaan.

Back to the reality

Eipä ollut aamulla jäljellä kuin haikea muisto eilisestä. Vettä satoi taivaan täydeltä, joten ulos ei ollut ainakaan asiaa. Liekö sää sitten vaikuttanut tämänpäiväiseen soittolistaan, mutta päivä kului edesmenneen kitaravirtuoosin, Gary Mooren, tuotantoa kuunnellessa. Tulipa itsekin otettua kitara käteen ja soiteltua vähän sitä sun tätä.

Gary Moore - The Loner. Tuota kuunnellessa huomaan, kuinka oma sieluni resonoi täysin samalla aaltopituudella näiden sävelten kanssa. Sanoisin, että tässä on yksi kaikkien aikojen kitarabiiseistä ja hyvä esimerkki siitä, ettei välttämättä tarvita sanoja tunteiden ilmaisemiseksi. Kappaleen nimikin loksahtaa kyllä täysin paikalleen, ei varmaan kukaan keksi osuvampaa nimeä biisin kuultuaan. Kai sen hienous myös korostuu, jos tuntee olevansa luonteeltaan jonkinlainen yksinäinen susi.

Jännä juttu miten tuon kitaran kanssa saakaan ajan kulumaan. Varsinkin, jos jotain uutta kappaletta opettelee, niin saattaa useampi tunti vierähtää huomaamatta.  Kuka siis mitään ihmiskontaktia kaipaakaan, kun voi kitaraakin kaulailla ;)

Pako asfalttiviidakosta

Iltapäivällä sää oli suosiollinen, joten päätin avata kalastuskauden. Virveli oli kaivettava naftaliinista ja iskettävä auton konttiin. Nelipyöräinen ratsuni kiisi ohjuksen lailla kohti maaseutua auringon häikäistessä silmiäni. Kesä on vihdoin tullut, ajattelin. Käänsin radiota kovemmalle ja kuin taikasauvan iskusta, alkoi kaiuttimista pauhata Lapkon Money for nothing.

Kalassa ollessani tuo kappale palasi mieleeni: "You pay money for nothing but there's freedom for free". Katselin ympärilläni avautuvaa luontoa ja mietin kuinka oikeassa tuo lause onkaan. Ajatuksen juoksun katkaisi kuitenkin tunne, jonka jokainen kalastaja tietää. Tätä hetkeäkö oli taas odotettu koko talvi - siimat solmussa. Olin jo valmis pilkkomaan vavan tuhannen päreiksi, mutta maltoin kuitenkin mieleni vaikka aikaa selvittelyyn tuhrautuikin. Hetken päästä koko tilanne jo huvitti, taisin todella olla hermojen tuuletuksen tarpeessa.

Ennen kotiinpaluuta söin vielä makkarat nuotion hohtaessa lämpöään kasvoilleni, ei kai tästä voi päivä paremmaksi enää muuttua. Kalat jäivät toki tälläkin kertaa kasvamaan, mutta se ei jäänyt harmittamaan, tärkeintä oli hetken pako asfalttiviidakosta.

Aamuinen korvamato

Tänään herätessä päässä soi rallatus: "Nää vuodet ollu tuulisii..." Ei ollut mitään hajua, mikä kappale oli kyseessä, mutta syvälle alitajuntaan oli näemmä iskeytynyt. Ei muuta kuin googlettelemaan ja selvisihän se, että kyseessä oli uusi JVG:n ja Pete Parkkosen kappale Tuulisii. Ilmeisesti olen jossain vaiheessa sen siis radiosta kuullut.

En tiedä soiko muilla ihmisillä päässä useinkin joku biisi, mutta mulla ainakin tuntuu jäävän kappaleet päähän repeatille. Nyt kun tarkemmin ajattelee, niin taitaa aika useinkin jo heti aamusta soida joku musiikki aivonystyröissä. Sitten tulee etsittyä kyseinen biisi koneelta tai youtubesta ja laitettua aamukahvit porisemaan sen tahdissa.

Olen myös huomannut, että musiikki vaikuttaa omaan mielentilaan melkoisen vahvasti. Onkohan niillä siis jonkinlainen riippuvuussuhde, että mikä musiikki päässä soi aamulla ja "kummalla jalalla" aamulla herää? Hmm... mielenkiintoista. Tästähän voisi tehdä vaikka tutkimuksen tai ainakin kiinnittää huomiota omalla kohdalla. Mitäpä jos aamuisin laittaisi soimaan jonkun oikein pirteän kappaleen niin että musiikki soisi hiljaa jo ennen kuin herätyskello soi, eikä siihen siis heräisi vaan antaisi sen vaikuttaa alitajuntaan. Olisiko kaikki tuskaiset aamuherätykset historiaa ja sitä vihdoin nousisi hyvillä mielin ylös?

Ei siis auta kuin alkaa virittelemään stereoita aikakytkimeen, mutta mikähän biisi tähän tarkoitukseen sopisi. Ehkä Sentenced - Noose, eiku...

Päivän biisi #1

Kuten sanottua, musiikki on tärkeä osa elämääni. Aion lisäillä blogiini biisejä, joita on tullut kyseisenä päivänä kuunneltua tai muuten vain on kuuntelemisen arvoisia.

Ensimmäisenä pääsee esittelyyn Shinedownin versio kappaleesta Simple Man. Siinäpä vasta elämänohjeita jokaiselle. Seuraa sydäntäsi, kuuntele sieluasi. Mikä on elämässä tärkeintä, raha vai rakkaus. Ehkä se, että päivän päätteeksi voisi olla tyytyväinen omaan elämäänsä. Ei ihan helppoa, ainakaan itselle.

Mikäpä sitten saa ihmiset tyytymättömäksi, no varmasti monikin asia. Joko ei tiedä mitä haluaa tai sitten ei ole keinoja sitä saavuttaa. Veikkaanpa, että täällä hyvinvointivaltioissa yksinäisyys ja rakkaudettomuus nousee korkealle murheiden listalla. Jossain köyhemmissä maissa taas yhteisöllisyys on lujempaa ja puolisokin ehkä löytyy, mutta raha on luonnollisesti tiukassa. Ei se tietysti takaa mitään, että jos rahaa ja rakkauttakin on niin olisi täysin tyytyväinen elämäänsä, mutta antaa se paremmat lähtökohdat kuitenkin. Terveys on tietysti ihmisen tukipilari, mutta väittäisin että sekä terveys- että rahamurheet tuntuvat pienemmiltä, jos on joku toinen jonka kanssa ne jakaa.

Pitäisi siis uskaltaa kuunnella sydäntään ja rohkaistua myös sitä seuraamaan, helppoa vai mitä ;)

The Beginning

Blogi julistettakoon avatuksi.

Tulen kirjoittelemaan tänne luultavasti ajatuksia maailmasta, elämän suurista ja pienistä kysymyksistä, musiikista ja ties mistä. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Jester - narri, nimimerkkini kertonee minusta paljon. Pilke silmäkulmassa. Lasken asiat usein leikiksi vaikka ehkä pitäisi olla tosissaan. Onko se siis myös pakokeinoni epämieluisista tilanteista? Kyllä. Voisi siis myös sanoa, että pidän narrin maskia päällä, enkä päästä ihmisiä lähelle oikeita tunteitani. Monesti käy niin, että ihmiset eivät tiedä olenko nyt tosissani vai vitsailenko, ehkä siis jutuissani onkin aina kaksi puolta.. Taidan olla myös yleisen pilkan kohde sekä sukuni että tuttujeni piirissä, niin kuin hovinarrit aikoinaan.

Mitäpä muuta. Musiikki on tärkeä osa elämääni, itsekin olen kitaraa pari vuotta soitellut. Kalastusta, liikuntaa, elokuvia, koulua. Siinä kai ne tärkeimmät. Eiköhän me näillä lähdetä liikkeelle.