Ei liene yllätys, että tässä torpassa raikaa joulumusiikki lähinnä vain raskaana versiona. Sen jälkeen, kun ensimmäinen Raskasta joulua -levy tuli ulos, ovat ns. perinteiset joululaulut kuulostaneet vähintäänkin valjuilta. Onkohan se jotain iskelmä- ja popmuusikoiden kateudesta johtuvaa painostusta radiokanavia kohtaan vai mitä, mutta noita raskaita versioita ei radiossa juurikaan soiteta. Tässä eräänä päivänä kuitenkin tapahtui pieni yllätys, kun Radio Suomelta tulikin yksi Raskasta joulua -kappale akustisena versiona. Jotenkin nuo hevilaulajat vaan osaavat tuon laulamisen jalon taidon muita paremmin tässäkin tapauksessa. Volyymi, taito ja tunne välittyvät kyllä upeasti kuulijalle eikä kylmiltä väreiltä voinut välttyä autossa matkaa tehdessä.
Jos ei ole suuri raskaamman musiikin fani, kannattaa huomata, että tänä vuonna tuli ulos myös siis samojen tyyppien joululevy akustisena versiona. Itse tuon ehdin youtubesta kertaalleen kuunnella, ennen kuin suurin osa levyn biiseistä sieltä hävisi, ja on sanottava, että omaan korvaan ainakin kuulosti erittäin hyvältä. Uskoisin, että myös perinteisempien joululaulujen ystävät pääsevät nyt helpommin sisään näiden muusikoiden upeaan tulkintaan ja huomaavat, että eihän niitä tasaisen paksuja jollotuksia jaksa enää tuon jälkeen kuunnellakaan.
Huomasin myös, että jouluaattona tulee Neloselta Raskasta joulua special -lähetys, jossa soitetaan ymmärtääkseni juuri näitä uusia akustisia versioita. Tuota taidan odottaa tänä jouluna jopa enemmän kuin sitä Korvatunturilta saapuvaa turapartaa. Olen nimittäin huomannut, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä vähemmän ne lahjat enää on joulun keskiössä, jos ne nyt on ikinään sitä ollutkaan. Tai se antamisen ilo on kyllä vieläkin jäljellä, mutta omista lahjoista ei ole kyllä niin väliä, varsinkaan jos nyt ei satu olemaan mitään tiettyä lahjatoivetta, mitä todella tarvitsisi.
Mitä itse joulumusiikkiin tulee, yleensä mitä tunteellisempi kappale sitä parempi. Varmaan lapsuudesta saakka se ykköskappale on ollut Varpunen jouluaamuna, kuten varmaan monella muullakin. Hyviä kappaleita on toki paljonkin, kuten perinteinen Sylvian joululaulu ja - uskomatonta mutta totta - ruotsalainen Himlen i min famn. Parhaat vedot näissäkin tapauksissa menee Raskasta joulua -versioille. Uusista joululauluista on pakko mainita vielä Mielenrauhaa -kappale, joka löytyy ainakin Jarkko Aholan joululevyltä sekä ainakin yhdeltä Raskasta joulua -levyltä. Tuostakin biisistä huomasi jo heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, että siinä on ainesta ihan kestohitiksi asti, eikä olisi ihme, jos kevyen musiikin puolelta joku yrittäisi tehdä siitä omaa versiota. Toisaalta, kannattaneeko edes yrittää, kun tietää, että Jarkko Ahola laulaa suohon jokaisen oppipojan tai -tytön.
No siinäpä olikin jo kuunneltavaa jouluksi. Tähän päätteeksi laitan tulille vielä sen oman suosikin, eli Varpunen jouluaamuna Marco Hietalan laulamana vuodelta 2004.
Pitkähkö aika on kulunut edellisestä postauksesta ja tähän on parikin syytä. Ensinnäkin on ollut taas paljon muita kiireitä, joten ei ole juuri ehtinyt tähän blogiin paneutua, mutta ehkä suurin syy siihen ettei mitään tekstiä ole ilmaantunut on googlen tekemät muutokset bloggeriin. Jokainen joka on tätä blogia lukenut on varmasti huomannut, että jokaisen tekstin on "kruunannut" aina jokin aiheeseen sopiva biisi. Nyt kuitenkin huomasin jokin aika sitten, että enää tuo youtube-upotustyökalu ei löydäkään juuri mitään musiikkikappaleita vaan lähinnä enää jotain cover tai live-videoita. En siis voi enää upottaa tekstien yhteyteen haluamiani biisejä ja tuon puute vie yhden ulottuvuuden pois näiltä kirjoituksilta. Jäljelle jää vain tämä kuiva teksti ja ehkä se ei ole tarpeeksi, haluaisin tarjota jotain muutakin.
Jokseenkin harmittaa, että tuo jonkinlainen blogin "punainen lanka" katkeaa ehkä jatkossa tämän vuoksi, jos siis ylipäätään jatkan tätä kirjoittelua. Ehkä olisi ollut jotain vielä annettavanakin tällä saralla, hyviä biisejä esiteltävänä, ehkä jotain pohdiskeluakin. Tuntuu vähän typerältä ainakaan mistään musiikista kirjoittaa tai tuota aihetta sivuta, jos ei voi enää tätä kautta mitään musiikkia esitellä. Lisäksi nuo upottamani biisit ovat mielestäni aina antaneet oman lisämausteensa näihin teksteihin ja ehkä osaltaan avanneet sitä mielenmaisemaa, minkälaisilla fiiliksillä olen mitäkin tekstiä kirjoittanut. Eri asia on sitten, onko kukaan niitä kappaleita kuunnellut.
No, jotta tämä postaus ei menisi pelkäksi yhden asian jauhannaksi, niin kirjoitetaan nyt itsenäisyyspäivän kunniaksi jotain muutakin. Tänään tuli seurattua televisiosta miesten ampumahiihtoa ja ranskalaisen Martin Fourcaden voiton sekä itsenäisyyspäivän myötä ajatukset siirtyivät Suomen ja Manner-Euroopan erilaisuuteen. Vai pitäiskö sanoa suomalaisten ja manner-eurooppalaisten eroihin. Välillä tuntuu siltä, että onko suomalaisilla ja muilla eurooppalaisilla sitten loppujen lopuksi paljonkaan yhtäläisyyksiä. Jos miettii historiaakin, niin tuolla Euroopan ydinalueilla on ollut ns. sivistystä, "korkeakulttuuria", kaupunkeja ja suuria kuningaskuntia eli toisin sanoen menoa ja melskettä jo vuosisatoja ellei tuhansia. Samaan aikaan suomalaiset ovat asuneet täällä syrjässä metsän keskellä, harvalukuisena ja pieninä heimoina. Voisi melkein sanoa, että varmaan vasta 1800-1900 luvulla täällä alkoi sellainen samanlainen sivistyminen, mitä tuolla mannereuroopassa on ollut jo kauan. Toki olihan Turussa yliopisto ymmärtääkseni jo 1600-luvulla, sekin tosin Ruotsin "ansiosta". Missä vaiheessa tänne olisi ensimmäinen yliopisto saatu, jos se olisikin ollut ns. suomalaisten omalla vastuulla. No, en ole kuitenkaan mikään historian asiantuntija, joten voihan nämä ajatukset olla ehkä hieman kärjistettyjä, mutta tällainen mielikuva Suomen sivistymisestä itselläni on.
Näistä seikoista johtuenko suomalaisten perusluonne on sitten sellainen kuin on. Olemmeko vielä liian lähellä tuota metsäläistä menneisyyttämme, omia juuriamme, että osaisimme päästää irti liiallisesta juroudesta, synkistelystä jne. Vai tuleeko meidän edes päästää noista irti, olemmeko kansana "tuomittuja" elämään aina vähän hampaat irvessä ja tuolla kuuluisalla sisulla puskien kehdosta hautaan. Ehkä tuo perusluonne on pitänyt pienen kansamme hengissä vuosisatojen ajan täällä pohjolassa suurvaltojen puristuksissa, siis Venäjän ja entisen Suur-Ruotsin. Eri asia on sitten onko noille luonteenpiirteille enää samanlaista käyttöä vai onko niistä enemmän haittaa tällaisessa modernissa yhteiskunnassa. Tulevat sukupolvet varmaan sen näyttää, miten meidän käy. Ja ainahan ainakin toivoa sopii, että seuraava sukupolvi olisi edeltäjäänsä viisaampi joka suhteessa ja ne suomalaisuuden ei-niin-toivotut piirteet väistyisivät vähitellen, mutta positiivisten puolten soisi kuitenkin säilyvän. Ja näin äkkiseltään katsottuna, ehkä jotain valoa tässä suhteessa on tunnelin päässä näkyvissä.
Itsekin olen muutamaan kertaan täällä blogissa haaveillut muuttavani johonkin kauas pois täältä pohjolasta. Totuushan varmasti on se, että ei se ruoho ole varmaan sen vihreämpää siellä aidan toisella puolella. Osaisiko tällainen suomalainen mies asua kuitenkaan missään erilaisessa kulttuurissa, vaikea sanoa. Ehkä kyse ei ole siitä, missä ympäristössä sitä asuu, vaan kaikki on lopulta kiinni siitä omasta päästä. Perusluonne tuskin mihinkään muuttuu, vaikka ihminen muuttaisi mihin tahansa.
Tulipa tästä nyt ehkä aika pitkä ja epämääräinen teksti, koska en suoraan sanottuna edes tarkkaan tiennyt mistä kirjoitan ennen kuin istuin alas. Ja oikeastaan siksi aloin edes kirjoittaa, kun huomasin, että tähän päivään ja aiheeseen löytyikin juuri se biisi, jonka halusinkin soittaa. Joten päätetään jorinat ja kuunnellaan jotain perin suomalaista:
