tiistai 26. toukokuuta 2015

Uneton Seattlessa (tai missä lienenkään)

On se kumma juttu, että aikuinen mies ei osaa nukkua. Niin yksinkertainen asia ja niin vaikeaa. Luulisi, että se on kuin polkupyörällä ajo, sitä ei vaan yksinkertaisesti voi unohtaa. Tässä on reilu viikko mennyt jo, ettei ole saanut kunnolla nukuttua ja varsinkin juuri se nukahtaminen tuntuu olevan mahdotonta. Aivotoimintaa ei tahdo saada hiljenemään mitenkään vaikka kuinka väsyttäisi. Mikähän tuohon auttaisi?

Viime yönäkään ei tullut uni silmään, ei sitten ollenkaan, aamuyöllä ehkä vähän aikaa taisin torkahtaa, siinä kaikki. Entä jos olenkin niin väsynyt, etten jaksa edes nukkua.. No huh huh, nyt alkaa juttujen taso olla pohjalla, taikka siis jos pohjalla on oltu koko ajan niin ei kai ne voi huonommaksi enää mennä.

Tulipa kaikesta huolimatta löydettyä sattumalta loistava Youtube-kanava, Chill Masters. Huikeita remix-versioita tunnetuista ja vähemmän tunnetuista kappaleista. Ainakin siis näin väsyneenä vaikuttaa hyvältä, tuskin enää hyvin nukutun yön jälkeen ;)

Tässä maistiainen, millaista kamaa sieltä löytää. Tää biisi oli täysin tuntematon itselle entuudestaan, mutta iski heti tunnelmaltaan:


Kappaleita siis on ihan The Police:lta 50 Centiin ja Red Hot Chili Peppersiltä Bob Marleyyn eli vähän kaikenlaista löytyy remixattuna edellä kuultuun tyyliin. Check it out!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti