maanantai 18. toukokuuta 2015

The Beginning

Blogi julistettakoon avatuksi.

Tulen kirjoittelemaan tänne luultavasti ajatuksia maailmasta, elämän suurista ja pienistä kysymyksistä, musiikista ja ties mistä. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Jester - narri, nimimerkkini kertonee minusta paljon. Pilke silmäkulmassa. Lasken asiat usein leikiksi vaikka ehkä pitäisi olla tosissaan. Onko se siis myös pakokeinoni epämieluisista tilanteista? Kyllä. Voisi siis myös sanoa, että pidän narrin maskia päällä, enkä päästä ihmisiä lähelle oikeita tunteitani. Monesti käy niin, että ihmiset eivät tiedä olenko nyt tosissani vai vitsailenko, ehkä siis jutuissani onkin aina kaksi puolta.. Taidan olla myös yleisen pilkan kohde sekä sukuni että tuttujeni piirissä, niin kuin hovinarrit aikoinaan.

Mitäpä muuta. Musiikki on tärkeä osa elämääni, itsekin olen kitaraa pari vuotta soitellut. Kalastusta, liikuntaa, elokuvia, koulua. Siinä kai ne tärkeimmät. Eiköhän me näillä lähdetä liikkeelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti