Gary Moore - The Loner. Tuota kuunnellessa huomaan, kuinka oma sieluni resonoi täysin samalla aaltopituudella näiden sävelten kanssa. Sanoisin, että tässä on yksi kaikkien aikojen kitarabiiseistä ja hyvä esimerkki siitä, ettei välttämättä tarvita sanoja tunteiden ilmaisemiseksi. Kappaleen nimikin loksahtaa kyllä täysin paikalleen, ei varmaan kukaan keksi osuvampaa nimeä biisin kuultuaan. Kai sen hienous myös korostuu, jos tuntee olevansa luonteeltaan jonkinlainen yksinäinen susi.
Jännä juttu miten tuon kitaran kanssa saakaan ajan kulumaan. Varsinkin, jos jotain uutta kappaletta opettelee, niin saattaa useampi tunti vierähtää huomaamatta. Kuka siis mitään ihmiskontaktia kaipaakaan, kun voi kitaraakin kaulailla ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti