Luin tänään pari mielenkiintoista juttua hesarista. Ensimmäinen juttu koski alkuhärän sukupuuttoa ja sen palautusoperaatiota takaisin Euroopan luontoon. Toinen juttu puolestaan nosti esiin tällaisen suomalais-ecudorilaisen Helena Gualingan, joka on jo maailmalla tunnettu ympäristöaktivisti ja asunut lapsuutensa Amazonian sademetsissä. Kannattaa ehdottomasti lukea nuo kirjoitukset, jos vaan hesari postiluukusta kolahtaa tai on tunnukset nettiversioon.
Molemmat kirjoitukset koskivat kuitenkin lopulta samaa aihetta, ihmisen ahneutta ja vieraantumista luonnosta. Nämä jutut saivat taas miettimään, että missä kohtaa menimme liian pitkälle ja olemmeko jo väistämättä tuhoon tuomittuja. Miten saisimme tämän ikiaikaisen kehityskulun kääntymään takaisin kohti juuriaan. Onhan se toki ymmärrettävää, että esi-isämme ovat pikkuhiljaa tehneet arkea helpottavia keksintöjä, mutta jos ensimmäisen kalaverkon keksinyt näkisi minkälaiseen ryöstökalastukseen se on johtanut, tai jos ensimmäisen nuolenpääkirjoituksen kirjoittanut näkisi minkälaista tekstiä tämäkin blogi sisältää niin olisivatkohan vaivihkaa tuhonneet todisteet moisista keksinnöistä.
Jotenkin itselle iskee sellainen kaihoisa kaipuu tuollaiseen elämään, mitä eristäytyneet heimot elävät esimerkiksi tuolla Amazoniassa. On uskomattoman hienoa, että on olemassa vielä tuollaisiakin alueita maailmassa, missä voidaan elää yhdessä luonnon kanssa, sitä riistämättä. Mutta nämäkin alueet pienenevät päivä päivältä ihimisen ahneuden vuoksi.
En voi väittää olevani itsekään mikään ekologisuuden multihuipentuma, pikemminkin päin vastoin, ja monesti nämä ketkä niin väittävät, sitä todellisuudessa vähiten ovat. Kävelemme usein vanhan asuinalueen läpi, jossa vanhimmat talot ovat 1800-luvulta. Näissä asuu nykyään tätä hyvin toimeentulevaa väkeä uusine sähkömersuineen ja siten ollaan niin ekologisia, että maaseudulla eläviä hirvittää. Noidenkin sähköautojen akkumateriaalit louhitaan mahdollisesti juuri tuolta Amazonian alueelta, josta tämä toisen uutisjutun päähenkilökin on kotoisin. Ehkä se on tämän ajan henki muutenkin, että saadaan asiat näyttämään joltain muulta kuin mitä ne todellisuudessa ovat.
Ehkä jos ihminen vaihtaisi ne 200 hevosvoimaa yhteen ja yksinäisyyden 200 ihmisen kanssa toimimiseen, eläisimme hitaasti yhdessä eikä yksin kiireessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti