2000-luvun alkupuolella HIM:iä tuli kuunneltua melko paljonkin. Viime vuosina kuuntelu on jostain syystä jäänyt vähemmälle, joten siksi varmaan ajatukset menevätkin aina noihin varhaisempiin muistoihin. Nyt tosin olen luukuttanut HIM:iä jo päivien ajan lähes non-stoppina. Miten olen saattanut unohtaakaan, kuinka hyvältä tuo bändi kuulostaa. No, joka tapauksessa HIM:in kuuntelusta tulee nykyään jostain syystä aina mieleen CKY ja Jackass, nuo vuosituhannen vaihteen ikonit. Muistan vielä elävästi sen, kun katselimme isoveljeni kanssa ensin noita CKY-videoita, joita olimme onnistuneet jostain saamaan cd:lle, ja tuon jälkeen Jackass-sarjaa MTV:ltä. Moni varmasti pitää noita sarjoja täytenä roskana, mutta kyllä ne tuolloin teini-ikäisenä olivat sitä parasta kohellusviihdettä, jota silloin kaipasi.
Nykyään huomaan muistelevani lämmöllä ja kaihoten noita nuoruusaikoja. Aikoja, jolloin elämässä ei ollut vielä huolen häivää. Ei tarvinnut murehtia huomisesta, ei tehdä suuria suunnitelmia elämänsä varalle. Sai olla ja elää, päivän kerrallaan, hyvällä omatunnolla. Näin kohta kolmekymppisenä, jos ei ole isoja tavoitteita tai suunnitelmia ja haluaisi elää vain tässä päivässä, koska ei ole kykenevä muuhunkaan, ihmiset katsovat kieroon. He eivät ymmärrä sitä, että toisille pelkkä selviytyminen aamusta iltaan voi olla hyvin kuluttavaa. Yritä siinä sitten miettiä kaiken lisäksi, mitä ihmettä sitä elämältään loppujen lopuksi haluaa. Ahdistumatta, stressaantumatta - mahdoton tehtävä. Olikohan se nuoruus siis sitä ihmisen parasta aikaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti