Tunnen olevani taas täysin hukassa, ajelehtimassa ilman minkäänlaista määränpäätä tai edes suuntavaistoa. Opiskelemani ala alkaa tuntua täysin väärältä, suoraan sanottuna se ei kiinnosta tällä hetkellä pätkääkään. Lähes päivittäin tulee mietittyä sitä vaihtoehtoa, että lopettaisin koulun tähän paikkaan. Olisin kai jo luovuttanutkin, jos en välittäisi muiden mielipiteistä. Kai se on siis yritettävä loppuun suorittaa, mutta ihme on, jos tämän alan töihin joskun päädyn.
Satuin vähän aikaa sitten lukemaan jonkun artikkelin miehestä, joka oli tehnyt irtioton Suomesta ja muuttanut Espanjaan opiskelemaan ja myöhemmin myös sitä kautta töihin. Huomaan taas haaveilevani vastaavasta äkkilähdöstä johonkin kauas. Tosiasiahan on kuitenkin se, ettei sitä tule koskaan tapahtumaan. Miksi siis edes haaveilen? Ehkä on vain parempi olla jossain fantasiamaailmoissa kuin tässä todellisuudessa.
Olenkin viime aikoina yrittänyt täyttää pääni mm. tv-sarjoja katselemalla ja ylipäätään kaikella, mikä veisi ajatukset pois omasta elämästä. Jos nimittäin sitä erehtyy pohtimaan, uppoutuu sellaiseen suonsilmään, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Oikeastaan tuntuu siltä kuin seuraisin vain ympärillä tapahtuvaa elämää sivusta kuin jotain elokuvaa, osallistumatta itse siihen lainkaan. Vaikka kamerat kuvaavat, minä en tartu filmille.
Juna lähti laiturilta jo aikaa sitten ja myöhästyin sen kyydistä. Alan epäillä, oliko minulle koskaan olemassakaan sitä lippua tälle matkalle. "Maailma on kuoleman odotushuone ja nimeäni odotan sen penkillä kylmällä." -Kotiteollisuus. Ja tuolla juna-aseman kylmällä penkillä minä odotan. Odotan ja palelen. Ehkä olisi aika lähteä matkaan kävellen, omia polkuja kulkien, sillä seuraava juna vie suoraan päätepysäkille.
Viime vuosi oli valehtelematta tähänastisen elämäni vaikein, joten saa nähdä mihin suuntaan tämä kuluva vuosi minua vie. Alku ei ainakaan näytä ihan hirveän lupaavalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti