lauantai 20. helmikuuta 2016

Sikamainen juttu

Jotta tämä blogi ei ihan liian masentavaksi taas käy, niin kevennetään tunnelmaa nyt hieman. Eihän oma elämänikään nyt aivan täydellisen synkkää ole koko aikaa. Satuin nimittäin törmäämään hauskaan videoon Youtubessa, yllätys yllätys. Joku voisi jo luulla, että istun tietokoneella koko päivän ja katselen pelkästään youtube-videoita, mutta olette väärässä. Välillä selaan myös iltapäivälehtien sivuja. No vitsi vitsi, mutta mikäpä on sen mukavampaa kuin rankan viikon jälkeen lösähtää sohvalle tai koneen ääreen ja rentoutua tekemättä oikeastaan mitään. No, joka tapauksessa tuon kyseisen videon katsottuani tulin siihen johtopäätökseen, että sialla on oikeasti hyvä ääni. Tä?

Siis Sialla. Videon idea on siis se, että The Late Late Shown isäntä James Corden ajelee autolla paikasta A paikkaan B, ja kyydissä istuu vieraileva musiikkitähti. Tällä kertaa James nappasi kyytiin sian. Anteeksi, Sian. Nämä sitten lauleskelevat vieraan tunnetuksi tekemiä biisejä ja höpöttelevät samalla muita mukavia. Olen toki ennenkin huomannut sen, että Sialla on hyvä ääni, mutta en arvannut, että se on niin hyvä myös ilman mitään studiossa tehtyjä kikkoja. Voihan toki olla, että ne penteleet ovat menneet sohimaan myös tuota äänitystä, mutta uskotaan nyt, että eivät ole. En voi sanoa aiemmin pahemmin siis Siaa kuunnelleen, mitä nyt muutaman hittibiisin joskus radiosta kuullut, mutta onhan sillä näköjään hyviä biisejä useampiakin. Eniten ehkä jäi mieleen Alive, joka iski kyllä todella kovaa ja pitihän sitä rämpytellä vähän kitarallakin.


Varmaan moni on itsekin noita Carpool karaoke -videoita katsonut, onhan niillä kai kaikilla yli 10 miljoonaa katselukertaa. Itse olen tainnut katsoa Chris Martinin ja Adelen videot tuon Sian videon lisäksi ja voin kyllä suositella lämpimästi. Musiikkia ja huumoria - mikä siis voisi mennä vikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti