Mietin taas kesken työpäivän, että mitähän ihmeen järkeä tässäkin on. Elää nyt elämänsä tehden turhanpäiväistä työtä päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Jotenkin tuntuu siltä, että tuhlaanko elämääni tällaiseen, kun maailmalla voisi olla paljon enemmänkin annettavanaan. Ja voisiko minullakin olla jotain muuta annettavaa maailmalle. Jotain millä olisi merkitystä. Vai onko kaikki turhaa.
Ja kuinka paljon nähtävää ja koettavaa maailmassa voisi ollakaan. Satuin lukemaan jonkun jutun suomalaisesta naisesta, joka on kohta käynyt kaikissa maailman maissa. En nyt vastaavaa olisi suunnittelemassa, mutta joku ihmeellinen kytevä palo on aina ollut rinnassani, mikä yrittää savustaa minut muuttamaan pois täältä. Se on samalla jonkinlainen kaipuun tunne. Kaipuuta johonkin, missä en ole koskaan ollut ja mitä en ole koskaan kokenut.
Olen välillä puoliksi leikilläni sanonut puolisolleni, että muutetaan johonkin toiseen maahan, milloin nyt mihinkin. Tiedän, että hän ei olisi täältä muualle muuttamassa. Tosin ei kai minustakaan siihen lopulta olisi, jos nyt olen täysin rehellinen itselleni. Ja loppujen lopuksi muuttuisiko siinä mikään. Matkusteleminen on varmasti täysin eri asia kuin muuttaminen johonkin matkakohteeseen. Sama arki kai sielläkin on lopulta edessä ja siihenkös mieleni taas tylsistyy.
Ehkä se mielekkään tekemisen löytäminen olisi avain onneen. Tästä kirjoittamisesta en tule toimeentuloani saamaan vaikka siitä pidänkin. Mitenhän pystyisikin elämään niin sanotusti nollat taulussa ja olemaan tyytyväinen siihen mitä on.
Vaikka olenkin saanut kahlittua itseni tähän oravanpyörään, onneksi musiikki sentään vielä auttaa minua pakenemaan todellisuudesta, mihin ikinä ajatukseni sitten minua vievätkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti