Minussa on jotain perusteellisesti vialla. Vuosien pohjalla olo kai vääristi ajatukseni ja tunteeni totaalisesti. Miksi en osaa nauttia hyvästä olosta vaan ajatukset kääntyvät siihen, että minun kuuluu olla onneton ja olen jopa hyvä siinä. Miksi tunnen olevani enemmän kotonani melankolisena ja pohjalla kuin iloisena normaalina ihmisenä. En tiedä.
Älkää käsittäkö väärin, kaikki on sinällään ihan hyvin. Päivät tulevat ja menevät, eivätkä nämä ajatukset ole koko ajan läsnä. Sitten saan taas jostain pienen maistiaisen melankoliaa ja ajattelen että tätä minä olen kaivannut, tätä minä haluan ja tästä minä nautin oikeasti. Ehkä toiset ovat vain luonnostaan taipuvaisia synkkyyteen. Ehkä toiset osaavat myös nauttia tuollaisesta olotilasta eri tavalla kuin toiset. En osaa oikein sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun pääsee piehtaroimaan jossain omassa itsesäälissä ja melankoliassa oikein kunnolla. Mutta toki tiedän, että pidemmän päälle tuo ei ole millään tavalla hyväksi kenellekään. Olen siitä hyvä esimerkki.
Tarkemmin ajateltuna, voisiko tuota kuvailla jopa jonkinlaiseksi addiktioksi, joka vetää puoleensa kuin pilleripurkki tai viinapullo. "Eihän pieni annos mitään haittaa", uskottelen itselleni ja kuinka ollakaan päädyn taas samaan jamaan, missä olin vuosia sitten. Pitäisi muistaa, että kaikki mikä tuntuu hyvältä ei välttämättä ole lopulta hyväksi. Saa nähdä löydänkö jonkinlaisen tasapainon tämän kamppailuni kanssa vai onnistuisikohan nuorallatanssi paremmin ilman tasapainolautaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti