Penkkimurheiluu

Sormeni ovat syyhynneet jostain syystä tänään siihen malliin, että tekisi mieli kirjoittaa jotain taas tänne. Tuskin mitään suurta ja mullistavaa asiaa tulet löytämään tästä tekstistä, mutta toisaalta se taitaa olla kyllä enemmän sääntö kuin poikkeus tässäkin blogissa. Edelliseen tekstiin jollain tavalla liittyen voisin sanoa, että tein uuden excel-taulukon niille biiseille, joita olen tänne blogiini joskus upottanut. Huomasin nimittäin, että pääni ei ole siinä terässä, että muistaisin kaikki jo kertaalleen soitetut kappaleet. En mielelläni nimittäin halua, että sama biisi olisi useampaan kertaan täällä esille nostettuna, joten tuolta listalta löydän helposti käytetyt kappaleet. Enkä jaksa myöskään alkaa selailemaan blogia läpi joka kerta, kun/jos jonkun tekstin tänne kirjoitan.

Mitäs muuta. Tänään aloin suihkussa miettimään, mikä on sellainen asia elämässä, mitä odotan, mistä tulen iloiseksi tai sanoisinko tyytyväiseksi siitä, että olen täällä maan päällä. Ensimmäisenä mieleeni tuli juurikin musiikki, joku loistavasti kyhätty biisi, jota kuuntelemalla pystyy uppoutumaan täysin siihen hetkeen ja tunnetilaan oli se sitten millainen tahansa. Seuraavaa aihetta musiikin lisäksi en ihan heti keksinytkään. Toki niitäkin on tietysti, mutta hätkähdin ihan tuon lämpimän suihkun alla seistessäni, että melkoisen naurettavalta tuokin kyllä kuulostaa.

Hetken päästä kuitenkin muistin nauttineeni viime viikkojen aikana mm. penkkiurheilusta, olihan nyt ollut menossa sekä ampumahiihdon että alppihiihdon mm-kisat. Tulevalla viikolla starttaisi vielä Lahden mm-hiihdot, joten seurattavaa olisi vielä edessäpäinkin. Mietin kuitenkin, voiko tuota seuraamista sittenkään kutsua nauttimiseksi, jos kisojen jälkeen on entistä masentuneempi. Ehkä se onkin lähempänä penkkimurheilua, ainakin jos meinaa suomalaisia kannustaa. No vitsi vitsi, en nyt kuitenkaan ihan tosissani ole (kuten eivät taida olla suomalaiset urheilijatkaan).