tiistai 14. helmikuuta 2017

636

En tiedä onko muilla sellaista tapaa, että ottaa ylös hyviä biisejä joita päivän aikana on ehkä jostain sattunut kuulemaan, mutta itsehän olen merkkaillut jo vuosien ajan näitä kappaleita muistiin. Aiemmin kirjoittelin aina johonkin paperilappuselle, jos olin sattunut radiosta tai vaikka elokuvasta bongaamaan jonkun biisin, jota olisi pakko kuunnella myös myöhemmin. Näitä epämääräisiä paperinpalasia alkoi sitten olemaan niin paljon, että oli pakko siirtyä vähän edistyksellisempään järjestelmään. Varmaan vuosi sitten tuli siirrettyä noihin lappuihin kirjoitetut biisit tietokoneelle Excelillä ja nykyään siis lisäilen tuohon samaan listaan lähes päivittäin uusia kappaleita.

Tänään aloin jostain syystä käymään noita biisejä läpi ja kuuntelin niitä varmaan useamman tunnin youtubesta. Listalla näytti olevan tällä hetkellä 636 biisiä, joten ei niitä kaikkia ihan hetkessä kyllä läpi kuunnella. Olen tuolta listalta kyllä poistanut jo aiemmin lukuisia kappaleita, jos olen tullut järkiini huomattuani, että jotain biisiä on tullut kuunneltua ilmeisen vakavassa mielenhäiriössä eikä sitä todellisuudessa pysty kuuntelemaan toista kertaa.

No, mitähän unohdettuja aarteita sieltä listan syövereistä sitten löytyikään. Montakin hyvää ja useasta eri musiikkityylistä, mutta koska on taas menossa sellainen suht melankolisen musiikin kausi itselläni (tai onko se enää mikään kausi, jos suurin osa kuuntelemastani musiikista tuota nykyään on) niin kuuntelin lähinnä tuohon tunnetilaan sopivaa musiikkia. Oli myös mielenkiintoista mennä mielessään ajassa taaksepäin johonkin tiettyyn hetkeen, jolloin olin johonkin kappaleeseen törmännyt. Mielenkiintoista, mutta ei välttämättä aina niin mukavaa.

Jos tähän nyt jonkun noista biiseistä laittaisi päätteeksi, niin olkoon se vaikka tällä kertaa tällaista tukkahevirokkiballadipaatosta parin vuosikymmenen takaa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti