maanantai 10. lokakuuta 2016

Älä elämää pelkää

Mitä tekisit, jos et enää pelkäisi? Tuota olen kysellyt itseltäni viime päivinä. Miten typerää ja turhaa onkaan sellainen turha pelko eri asioita ja muita ihmisiä kohtaan, mitä itselläni ainakin on. Ja kuinka paljon helpompaa tästä kaikesta tekisikään, jos pystyisi ottamaan maailman, ihmiset ja koko elämän avosylin vastaan, eikä eläisi varautuneesti kaikkea kohtaan.

En ole tainnut koskaan edes miettiä sen syvemmin, mistä nuo kaikki pelot johtuvat. Miksi on niin vaikea kohdata esimerkiksi uusia tai ei niin läheisiä ihmisiä, miksi pelkään muiden reaktioita tekemisiini, miksi edes mietin mitä muut minusta ajattelevat. Kai noihin liittyy ainakin joku häpeän pelko ja ehkä sekin, etten pysty olemaan koskaan huomion keskipisteenä tai ei välttämättä edes keskipisteenä vaan lähes kaikenlainen huomio saa jonkun näkymättömän silmukan kiristymään kaulallani. Tästä syystä kai mieluiten kuljen siellä tutkan alapuolella.

En voisi myöskään kuvitella esimerkiksi lähteväni johonkin matkalle yksinäni. Tai oikeastaan pystyn kuvittelemaan kyllä itseni lähes minkälaiseen tilanteeseen tahansa, mutta nuo päänsisäiset unelmat ja todellisuus eivät kohtaa. Jos herään noista unelmista ja mietin millainen oikeasti olisin noissa tilanteissa, tiedän ettei mistään road tripistä Amerikan halki tulisi yhtään mitään.

Yksi esimerkkitilanne näihin pelkoihin tai siihen ettei vain kehtaa tehdä jotain voisi olla se, kun olin vanhempieni seurassa eräässä paikassa ja satuin törmäämään suoraan sanottuna "rakkautta ensisilmäyksellä" -tyyppisesti yhteen naiseen. Tunne taisi olla ilmeisesti molemminpuolinen, koska tuo nainen, joka oli ilmeisesti myös omien vanhempiensa seurassa, vilkuili useaankin otteeseen minua sillä silmällä. Ja koska olen kuka olen, niin en voinut kuvitellakaan, että tekisin mitään lähempää tuttavuutta tuohon henkilöön vanhempieni silmien edessä. Ja tuokos sitten jäi taas kaivelemaan pahemman kerran.

En sinällään pidä tuota tapahtunutta mitenkään erikoisena asiana, tarkoitan sitä siis että en usko monenkaan välttämättä tuossa tilanteessa lähtevän mitään iskuyrityksiä tekemään (tai mistä minä tiedän, mitä muut olisivat tuossa tilanteessa tehneet), mutta pointti oli se, että jos ei pelkäisi ulkopuolisten reaktioita asiaan tai pitäisi tuota tilannetta jotenkin hävettävänä, niin taas voisi olla asiat toisin ja olisin tuon naisen puhelinnumeroa rikkaampi. Ehkä jopa kirjoittaisin tekstiviestiä tällä hetkellä tämän postauksen sijasta.

No, mitäpä sitten tekisin, jos en pelkäisi mitään turhaa. Juurikin nimenomaan tekisin. Tekisin kaikkea paljon enemmän, matkustelisin ja näkisin maailmaa. Ja tekisin sen kaiken ehkä juuri tuon naisen kanssa, jonka puhelinnumeron olisin uskaltanut kysyä vanhempieni nenän edessä.

Olisi kai yritettävä vain entistä enemmän poistua siltä mukavuusalueeltaan tai lopulta huomaa haaskanneensa koko elämän turhien pelkojen ja jännittämisen vuoksi. Siinä taitaa vain olla tavoitetta enemmän kuin mitä yhden elämän aikana ehdin saavuttaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti