Ajoin vanhan asuinalueeni läpi ja se sai minut mietteliääksi. Jos joku on pidempään tätä blogia lukenut niin voi muistaa, että tuo asuinalue ei ollut niin sanotusti mikään bel air tai westend. Ehkä pikemminkin the end. Huomasin entisellä pihallani olevan edelleen samoja autoja, kuin silloin useampi vuosi sitten sieltä lähtiessäni. Eihän siinä mitään, jos joku siellä tykkää asua tai ei muuta mahdollisuutta ole, mutta välillä pitää itseään muistuttaa, minkälainen onni minua kohtasi ja pääsin tuolta pois.
Miten monet kerrat muistankaan, että poliisit kävivät siinäkin pihassa. Milloin jotain oli puukotettu, milloin kävivät niittämässä jonkun kukkaviljelmät. Ja se muu jatkuva elämöinti yöllisine juhlineen ja basson jytinöineen. En voi sanoa ikävöiväni tuota asuinaluetta. Toisaalta sitä myös itse tunsi silloin kuuluvansa tuonne ja se oli osa omaa identiteettiäkin tavallaan.
Näin jälkikäteen, kun miettii sitä muutosta, mikä minussa on tapahtunut, tuntuu kuin minut olisi tempaistu yhtäkkiä tuosta elämästä ja olisin saanut aloittaa puhtaalta pöydältä rinnakkaisessa universumissa. Jossain toisaalla minä vielä kidun tuolla itsemurhakuutiossa, syöksykierteessä kohti vääjäämätöntä pohjakosketusta. Mutta tässä ajassa olenkin naimisissa ja työssä käyvä pienen lapsen isä.
Eihän se muutos todellisuudessa hetkessä tapahtunut vaan kävin valtavan taistelun oman pääni sisällä. Tästä en ole tänne koskaan mitään julkaissut vaikka monesti tekstiä tulikin. Oma mielenterveyteni oli silloin siinä pisteessä, että oli todellakin hilkulla, etten hakeutunut hoitoon. Vähän kerrassaan sain kuitenkin palapelin palaset koottua yhteen, yhden pienen oivalluksen aiheuttamasta alkusysäyksestä. Tajusin tuolloin, mikä minua vaivaa ja aloin ottamaan siitä itse selvää. Kävin jopa kirjastossa lainaamassa aiheeseen liittyvän kirjan ja internetin "kokemusasiantuntijat" olivat myös kullanarvoisessa asemassa. Ehkä joskus tulen kertomaan tästä sairaudestani tarkemmin, mutta se päivä ei ole kuitenkaan tänään.
Toivottavasti voin olla jollain tavalla esimerkkinä muille, että pohjalta on mahdollista nousta. Työtä se toki vaatii ja aikaa. Odottelemalla minä en muuta kuin pahentanut omaa tilannettani, joten jostain olisi saatava se alkusysäys ja toisaalta selkeä tavoite, jonka eteen olisi valmis tekemään kaikkensa. Itse tapasin tuolloin nykyisen puolisoni ja tuota mahdollisuutta en ollut valmis hukkaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti