Jokaisen meistä olisi hyvä vetää välillä bootsit jalkaan ja laitta pää syvälle stetsonin sisään. Ainakin näin niinkuin mielikuvaharjoitteena, kuten itse olen tehnyt tässä viimeisen parin viikon ajan. Olen hämmästellyt monesti, miksi suomalaiset eivät kuuntele kunnon punaniska-countrya Amerikan sydänmailta. En ainakaan itse ole kuullut radiosta tuota soitettavan tai sitten olen vaan aina ollut väärillä aaltopituuksilla. Tässäkin asiassa.
Juteltiin tästä asiasta myös yhden työkaverin kanssa, joka sattumoisin on country-musiikin ystävä. Olen kieltämättä hieman kateellinen hänelle siitä, että hän on melkoinen maailmanmatkaaja ja käynyt monesti myös noilla countryn synnyinseuduilla syvällä etelässä. Hän myös vahvisti televisiosta ja musiikista saadun ennakkokäsitykseni siitä, miten sydämellistä ja vieraanvaraista väkeä noilla seuduilla asustaa. Kai minuakin on aina viehättänyt tuollainen letkeämpi elämäntyyli ja olisi varmasti mahtava kokemus päästä joskus tuolla käymään.
No, näin tammikuisen räntäsateen ja loskan keskeltä on mukava päästä edes ajatuksissa kulkemaan kahdeksansylinterisellä lava-autolla pitkin aurinkoisia maissipeltoja. Tai edes niiden vierssä kulkevaa asfalttitietä, peltoja ihaillen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti