perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kumpi oli ensin?

Kumpi tuli ensin, musiikki vai kurjuus? Kuuntelinko pop-musiikkia, koska olin onneton, vai olinko onneton, koska kuuntelin pop-musiikkia? Jotenkin näin alkaa elokuva High Fidelity ja tuota samaa asiaa olen itsekin usein miettinyt. Musiikin vaikutus mielialaan on aihe, josta olen ajatellut kirjoittaa jo silloin, kun tämän blogin pari vuotta sitten aloitin. Jostain syystä olen kuitenkin aina siirtänyt ja siirtänyt tästä kirjoittamista aina vain eteenpäin. Nyt päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista ja tarttua aiheeseen.

Olen itse huomannut jo aikaa sitten, ja ehkä joku muukin, jos tätä blogia on joku seurannut, että kuuntelen mielelläni hieman surumielisempää musiikkia. Muistan joskus nuorempana jonkun kaverinkin tokaisseen, että miten voit jotain tuollaista kuunnella, kun soittolistassa tuli vuoroon joku "hieman" masentavampi kappale. Myös joku entinen työkaveri naureskeli päin naamaa, kun kuuntelin työajalla jotain Jarkko Martikaisen surullista itkuvirttä. Joten ilmiselvästikään kaikki ihmiset eivät ole tuollaisen surumielisen musiikin ystäviä. No se olkoon heidän häpeänsä, jos eivät osaa nauttia joskus tunteikkaammasta musiikista.

Olen myös huomannut, että joissain persoonallisuustesteissäkin kysytään, vaikuttaako musiikki sinuun voimakkaasti. En tiedä, mitä tuolla kysymyksellä sitten persoonallisuudesta selviää, mutta ilmeisesti jotain tärkeää, kun se noissa kysymyssarjoissa aina toistuu. Itse tosiaan tunnen musiikin vaikutuksen helpostikin omaan mielenlaatuuni ja olen miettinyt, voisiko pelkällä tietynlaisella musiikilla saada pidettyä itsensä paremmassa henkisessä tikissä. Mutta sitten muistan ne lukuisat samettisen utuiset musiikkikappaleet, joita kuunnellessa mieli pääsee aivan toisiin ulottuvuuksiin ja hylkään tuon kokeilun alkuunsa.

Toisinaan taas sellainen hyvin energinen kappale piristää vähintään kymmenen energiajuomatölkin voimalla ja fiilis on kuin olisi voittanut juuri olympiakultaa. Yleensä sitä sitten kuunteleekin pitkään aina samantyylistä musiikkia, mutta jotenkin se melankolinen putki jää helpommin päälle ainakin itselleni. Katkaisuhoitoa tarjolle siis tähänkin ongelmaan. No olipa huono vitsi.

Mikä sitten saa valitsemaan minkäkin biisin tiettyyn hetkeen? Yleisesti ottaen laitan sellaista musiikkia soimaan, mikä on päivän fiilis, ja näin ruokin lisää tuota samaa tunnetilaa. Tämä siis todistaisi ensimmäisen väitteen todeksi. Mutta. Tänäänkin esimerkiksi oli ihan hyvä päivä aamusta alkaen ja sitten huomasin soittolistalla jotain sellaista, mikä oli vaan niin hyvää, että se oli pakko laittaa soimaan. Siitä lähti taas sellainen kierre, että tuota hieman synkempää ja surullisempaa musiikkia tuli kuunneltua pitkin päivää. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että aamun fiilis oli muuttunut ennemminkin melankoliaksi. Tämä puolestaan todistaisi myös tuon jälkimmäisen väitteen todeksi. Ei siis kai voi sanoa kumpi oli todellisuudessa ensin, musiikki vai kurjuus, mutta käsi kädessä ne joka tapauksessa kulkevat.

En tietenkään tarkoita myöskään, että tuota surumielistä musiikkia ei tulisi kuunnella ja siitä olisi päästävä täysin eroon. Eihän ihmiselämä ole muutenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista, miksi musiikin sitten pitäisi olla pelkästään sellaista. Tykkään myös itse välillä ihan piehtaroida melankoliassa ja se tekee pieninä annoksina ihan hyvää. Ehkä siinä menee kuitenkin joku raja, jos huomaa jääneensä sellaiseen noidankehään, jossa musiikki ylläpitää tuota olotilaa tarpeettoman kauan. Se taas saattaa johtaa ajatusten sukeltamisen liiankin syviin vesiin.

Mitä tästä kaikesta siis opimme? Ehkä sen, että toisiin musiikki vaikuttaa voimakkaammin kuin toisiin ja kaikki eivät uppoudu siten yhtä syvälle biisien tunnetiloihin. Meidän, joihin se voimakkaasti vaikuttaa, olisi kai syytä tuo asia myös jollain tavalla tiedostaa ja tarkkailla omia tottumuksia tunnetilojen ruokkimisessa. Itselläni ainakin tuntuu olevan usein vaikeaa keskeyttää sellainen pidempään jatkunut omissa ajatuksissa haahuilu, ehkä olen jotenkin jopa riippuvainen tuosta. Jos olisi tarpeeksi vahva henkisesti, voisi yrittää enemmän muuttaa omaa tunnetilaa tuolloin musiikkivalintojen avulla ja kuunnella ehkä jotain muutakin kuin tuota melankolisempaa musiikkia, joka pitää helposti otteessaan.

Mutta koska en ole, on saatava taas seuraava fiksi: tällä kertaa yksi upeimmista melodisen death metallin teoksista, Omnium Gatherum - The Unknowing.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti