Kuumeilua

Tänä keväänä allekirjoittaneeseen on iskenyt uusi kuumetauti, nimittäin prätkäkuume. Onkohan tämä osa sitä kolmenkympin kriisiä vai mistä lie johtuu, mutta viime aikoina olen alkanut haaveilla omasta pyörästä. Eikä minulla siis ole edes sitä moottoripyöräkorttia, joten ihan ex tempore sitä moottoripyörää ei siis osteta. Katselin jo yksi ilta noita korttien hintojakin, ja saisihan sitä melkein tonnin verran pulittaa tuostakin ajo-oikeudesta. Tuohon tietysti lisäksi se moottoripyörän ja varusteiden hinta sekä vakuutukset. Ei ihan halpaa lystiä siis.

Mutta uskoakseni sitä tunnetta ei voi rahassa mitata, kun antaa hanaa omalle kaksipyöräiselleen. Jonkinlainen vapauden tunne tuossa olisi varmasti enemmän läsnä kuin autolla kruisaillessa. Voin vain kuvitella sen tunteen, kun auringon paistaessa päästelet menemään pitkin kesäisiä maanteitä tuulenvireen puhallellessa naamalle lämpimiä henkäyksiään. Kaupungissa kadut täyttyvät naisista, jotka lakoavat eteesi ja ihastelevat ääneen menoasi. Nappaat vain hehkeimmän emännän tarakalle ja jatkat matkaa.

Todellisuudessahan tilanne menisi varmasti näin: Ajat sadekuuron kastelemalla maantiellä, kun edellä ajava auto roiskuttaa rapaa naamalle, erilaisia ötököitä lentelee suuhun ja huoltoasemalle kurvatessa hampaanvälit ovat jo niitä mustanaan. Et tätä kuitenkaan tajua ja hymyilet kassaneidille iloisesti. Vasta tämän mulkaistessa erikoisesti, tajuat, miltä todellisuudessa näytät. Tästä nolostuneena jatkat pikaisesti matkaa ja väännät kaasua moottorin ulvoessa kuin tuomiopäivän pasuuna. Lopulta matka päättyy hirven kylkeen, joka pelästyi tuota moottorin ääntä ja hyppäsi eteesi.

Ehkä on siis otettava järki käteen ja jätettävä tuo moottoripyöräilystä haaveilu muille. Täällä neljän seinän sisällä tietokoneruudun edessä ei voi tapahtua onnettomuuksia. Kuten ei mitään muutakaan.