Syksy saapui tosiaan, ainakin sisimpääni. Muutaman viikon ajan olen tuntenut yhä enemmän ja enemmän vetoa melankoliaan. Musiikki on vaihtunut bassonjytkeestä akustiseen kitaramusiikkiin. En osaa sanoa, mikä tämän aiheuttaa. Onko se pimenevät illat ja viileämpi keli, vaiko kuitenkin joku sisäänrakennettu mekanismi, joka loksahtaa paikoilleen aina näin syksyisin.
Mietin, että tässä tämä kesä sitten oli ja pitkä pimeys on taas edessä. Sainko aikaiseksi sen, mitä odotuksia kesälle oli. Ehkä osittain, mutta töiden alkamisen jälkeen vähänlaisesti. Viime päivinä on käynyt mielessä, että jaksaisinko oikeasti edes pidempää kesää. Tällä hetkellä tuntuu vain hyvältä, jotenkin oikealta, että se on ohi ja pimeys laskeutuu yllemme.
On alkanut tulemaan päiviä, jolloin narrin naamioni on murentunut osittain ja kaihoisat silmäni ovat paljastuneet muille. Mutta en ole siitä välittänyt. Ehkä minunkin on aika hyväksyä se, että olen vain ihminen tuon maskin takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti