Levon tarpeessa

Taivas on pimeä, vain kuunsirppi ja muutama valonpisara yrittävät saada äänensä kuuluviin. Tätä betoniviidakkoa ne eivät jaksa valaista, täällä keinovalot ovat syrjäyttäneet luonnon. Jonkinlainen haikeus on vallannut taas mieleni. Katselen tuota taivasta ja huomaan, että tämä jatkuva stressi ja kiire alkaa riittämään. Tällaistako sen ihmiselämän kuuluu olla? Juostaan kieli pitkällä maaliin, mutta tajutaan vasta sitten, että ensimmäisenä viivan ylittäneet ovatkin todellisuudessa niitä häviäjiä. Olisivatko ihmiset lähteneet kaupunkeihin, jos olisivat tienneet, mitä tulevan pitää. No, ehkä muut vain kestävät paremmin tätä maailmanmenoa kuin minä.

Satuin jostain kumman syystä katsomaan Avaran luonnon, jossa esiteltiin huuhkajien elämää. Tuota katsellessa tuli jotenkin surullinen olo siitä, että huuhkajatkin ovat nykyään muuttaneet kaupunkeihin asumaan. Niidenkin rauhallinen elämänmeno alkaa olla mennyttä. Saahan kaupungeista toki eväänsä varmasti helpommin, niin ihminen kuin eläinkin, mutta mikä onkaan tuon kolikon toinen puoli. Onko sen vuoksi järkevää menettää mielenterveytensä. Olisikohan mahdollista vaihtaa paikkaa noiden huuhkajien kanssa, jos ne niin tänne ahdistuksen keskelle haluavat. Saisinko rauhan tuolla, missä kuu luo vielä siltansa järven selälle, luonnonvalo valaisee hiekkatiet ja navigaattorin virkaa hoitaa Pohjantähti.